Agentti 000 ja kuoleman kurvit. Visa Mäkinen 2019-12-02

Agentti 000 ja kuoleman kurvit DVD, VLMedia Oy

agentti 000 ja kuoleman kurvit

Mäkisen elokuvaan tällaiset urpot sketsihahmot sopivat, sillä ne muistuttavat, että on olemassa ihan tavallistakin, kehnoa suomalaista sketsiviihdettä yli-itsetietoisen ja pieleen menneen roskaelokuvankaltaisen ohella. Ainoa pilkahdus tähän on melko mitäänsanomaton, mutta oikeastaan ihan mukava kahden tumpelon pankkiroiston lisäys tarinaan. Kaikki on loppuun asti ennustettavaa ja moneen kertaan nähtyä. Agentti 000 Ilmari Saarelainen on Suopon häpeäpilkku, toivoton tunari, joka sotkee niin työ- kuin naisasiansakin. This article has been rated as Start-Class on the project's. Kun salaperäinen mielenvikaisuus alkaa vaivata vallanpitäjiä ja agentteja kadota, ei jää muuta vaihtoehtoa kuin lähettää agentti 000 ratkaisemaan mahdoton tehtävä. Loppujen lopuksi Mäkisen elokuvan suurin ongelma on, ettei siinä oikeastaan ole mitään epäloogista.

Next

Agentti 000 ja kuoleman kurvit ‚ÄĘ Kotikatsomo

agentti 000 ja kuoleman kurvit

En näe mitään syytä olettaa, että Mäkinen olisi halunnut tehdä oikeasti hyvän agenttielokuvan. Terroristeilla on käsissään ase, jonka avulla voidaan muuttaa ihmisten käytöstä. Koska roskaelokuva ei voi loistaa hienoilla tuotantoarvoillaan eikä mahtavalla juonella tai henkilökuvauksella, sen on tukeuduttava epäloogisuuden viehätykseen. Agentti 000:n ja kuoleman kurvien 1983 perusteella en nähtävästi mistään. Image copyright problem with Image:JukkaSipila. Mieleen tulvivat ne traumaattiset välähdykset siitä, kun lukion viimeisinä päivinä katsottiin luokassa Studio Julmahuvia. Bond-parodia ei todellakaan ole mikään uusi ilmiö, vaan kyynisesti kierrätetty tapa kerätä pahaa-aavistamattomia katsojia.

Next

Visa Mäkinen

agentti 000 ja kuoleman kurvit

On naisia, muhinointia, superroistoja ja vempeleitä, mutta mitä niistä, jos perustus on homeinen ja hutera. Mutta Mäkinen ei käytä mitään näistä hyväkseen, hän näyttää ainoastaan vesitetyn versionsa James Bondista, joka vaikuttaa siltä, ettei hän edes itse ole uskonut siihen. In particular, for each page the image is used on, it must have an linking to that page which explains why it needs to be used on that page. Suomalainen kulttuuriperintö ja ympäristö olisivat voineet tuoda paljonkin lisäarvoa muuten kehnolle komedialle, mutta siihenkään ei anneta mahdollisuuksia. Ainakin itsetietoisesti kehnoksi tehdyltä elokuvalta sellaista on lupa olettaa. Siitä ei välity aito tekemisen rakkaus, joka olisi suotavaa kaikille elokuville roskaelokuvan leimasta huolimatta.

Next

Visa Mäkinen

agentti 000 ja kuoleman kurvit

Kämäisesti kuvattu Bond-parodia on aivan liian turvallinen: siinä ei ole jälkeäkään oikeiden roskaelokuvien hulvattomasta ja kaikkia elokuvan sääntöjä uhmaavasta logiikasta. Ikäsuositus: 7 Symbolit: Väkivalta Ahdistus Ohjaus: Visa Mäkinen Pääosissa: Ilmari Saarelainen, Tenho Saurén, Kielo Tommila Vuosi: 1983 Maa: Suomi Kesto: 88 min Teksti: Kuva: 4:3 Levyjä: 1. Kun vauhtiin päästään Agentti 000:n käsittelyssä kaatuvat niin konnat, kuin kaunottaretkin. . Suojeluspoliisin on pakko hälyttää apuun Salaisen Palvelun agentti 000 Ilmari Saarelainen. Hyvänä apuna tässä oli Roger Mooren sijaisnäyttelijänä toiminut stuntmies Johnny Wood.

Next

Talk:Agentti 000 ja kuoleman kurvit

agentti 000 ja kuoleman kurvit

For assistance on the image use policy, see. Suomen maine on vaakalaudalla, kun ulkoministeri kaataa piimät Sheikki Ali Habin päähän tärkeässä neuvottelussa. Elokuva täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. This is an automated notice by. Roskaelokuva on aidosti huono, ei laskelmoidusti. Konnat koviin nyrkkeihin ja kaunottaret hellään syleilyyn. Eikä Agentti 000 edes ole niin huono, että se menisi roskaelokuvasta.

Next

Visa Mäkinen

agentti 000 ja kuoleman kurvit

Ei, hän on yrittänyt vain tunkea Uuno Turhapuroa ja James Bondia yhteen, ja suuruudenhulluus näillä resursseilla ja osaamisella kostautuu julmasti. Tällä osa-alueella Agentti 000 ja kuoleman kurvit epäonnistuu ja tuhoaa täten mahdollisuutensa olla roskaelokuvamaisen viihdyttävä. This article has not yet received a rating on the project's. Mistä yleissivistävästä olenkaan jäänyt paitsi, kun en ole aikaisemmin nähnyt legendaarisen Visa Mäkisen kalkkunoita. Bond-elokuvien kliseet vain luetellaan eikä niistä saada revittyä mitään aidosti oivaltavaa. Roskaelokuvien elinehto on olla uudistushaluisia, näyttää jotakin mihin muut, vakavasti tehdyt elokuvat eivät kykene.

Next

Visa Mäkinen

agentti 000 ja kuoleman kurvit

Suuri osa arvostetuista roskaelokuvista on kaiken kaikkiaan niin järjettömiä, että ne tarjoavat jotain uutta ja virkistävää, mitä ei tavallisilta elokuvilta saa. . . . . .

Next

Visa Mäkinen

agentti 000 ja kuoleman kurvit

. . . . .

Next

Talk:Agentti 000 ja kuoleman kurvit

agentti 000 ja kuoleman kurvit

. . . . .

Next

Talk:Agentti 000 ja kuoleman kurvit

agentti 000 ja kuoleman kurvit

. . . . . . .

Next